Free! Starting Days

Free!-animen suosio huudoilta ei varmasti kukaan ole voinut välttyä. Tämä kyseinen leffa on joutsenlaula (ainakin toistaiseksi), jota fanit ovat odottaneet kuin kuuta nousevaa ja täytyy myöntää, että itsekin olen sortunut jännittämään sen tulemista, vaikka ajattelin olevani kaiken hypetyksen yläpuolella.



Free! Starting Days perustuu alkuperäiseen High Speed! tarinaan enemmän kuin animen kaksi tuotantokautta eli elokuvassa seurataan Makoton ja Harun ylä-aste aikaa. Joukkoon saadaan mukaan uusia joukkue-kavereita ja nähdään totta kai tuttujakin naamoja.
Olin varma siitä mitä oli tulossa ja periaatteessa olin myös oikeassa, mutta en sillä tavalla kuin luulin.



Huolimatta siitä kuinka ennalta-arvattavia hahmot olivat, niin tykästyin niihin uskomattan paljon. Asahi, Makoto, Haru ja Ikuya muodostivat sympaattisen joukon ja sivuhahmotkin tuntuivat oikeasti sopivan juoneen mukaan. Jopa animestakin tuttu Kisumi ei ollut ollenkaan niin irrallisen oloinen hahmo kuin animessa. Yllätyksenä tuli myös se, että huomasin oikeasti pitäväni Makotosta, kun taas animessa en ole hahmosta ikinä välittänyt. Päähenkilöt toimivat hyvin yhdessä ja heidän joukkonsa oli yhtenäinen. Joudun tunnustamaan, että tätä nelikkoa olisin katsellut mielummin kaksi kautta kuin kaikkia animen hahmoja yhteensä.



Ikuya vaikutti aluksi perus-tsunderelta, mutta hänestä syntyikin hyvin hellyyttävä hahmo, joka kamppaili yksinäisyytensä kanssa. Kohtaukset, jossa Ikuya yritti kaikkensa ollakseen niin kuin Haru, olivat niitä suloisimpia.
Asahi taas oli äänekäs ja itsevarma tehopakkaus, joka kuitenkin näytti elokuvan aikana heikot puolensa. Hahmo oli minusta myös oikeasti hauska, toisin kuin vaikka Free!:n Momotarou.



Draamaa ei elokuvasta puutu, kun hahmot kamppailevat motivaationsa ja kommunikaatio-ongelmiensa kanssa. Osa tästä tuntuukin vähän pakotetulta ja ylidramaattiselta. Ongelmat saadaan onneksi ratkaistua yllättävän helposti eli muiden ihmisten tuella ja heikkouksien sekä pelkojen kohtaamisella. Monta kertaa huomasin elokuvassa sen positiivisen seikan mikä animesta turhauttavan usein puuttui: hahmot saivat uutta näkökulmaa ongelmiinsa ja tajusivat, että ehkä ne eivät olleetkaan ongelmia alunperinkään. Esimerkiksi Harun epävarmuus viestiuintia kohtaan sai uuden merkityksen Asahin todetessa, että uusien joukkuetovereiden ei kuulukaan korvata vanhoja eikä hyviä muistoja tarvitse ajatella surulla ja negatiivisessa valossa, vaikka entiset ystävyyssuhteet olisivatkin päättyneet.



Jos jättää elokuvan ja animen vertailun sikseen, niin täytyy kysyä pysyykö Starting Days hyvin pystyssä omillaan. Vastaukseni on, että kyllä, se kantaa itsensä hyvin. Animaatio on uskomattoman kaunista niin kuin Kyoanilta saattoi odottaa ja pienestä juonen haparoinnista huolimatta alle pari tuntisen viettää elokuvan kanssa mielellään. Elokuvan pääpistesteestä puhuttaessa uinti on valitettavan heikoilla, sillä show:n varastaa ystävyys ja toisten ymmärtäminen. Sanomana kuitenkin on, että vaikka kuinka rakastaisit jotakin lajia, on sitä aina hauskempaa harrastaa jonkun kanssa.

+ yllättävän sympaattiset hahmot
+ uskomattoman kaunis animaatio
+ kypsä juonen kuljetus
- uinti jää hieman taka-alalle
- ajoittainen ylidramaattisuus

Haifuri, ep. 1

Tämä anime tuntui aluksi taas yhdeltä niistä lukuisista. Haifurista säteilevät tänne sohvalleni asti todella vahvat söpöttytötharrastamassa-fibat kuten vaikka Kancollessa ja Ao Kanatassa (joista ensimmäinen oli pettymys ja jälkimmäinen positiivinen yllättäjä).

Alussa oli ikoninen lupaus lapsuuden ystävän kanssa ja sitten aika-hypyn jälkeen toinen ikoninen kohtaus, jossa yli-pirteä päähenkilö-tyttö tapaa tsunderen. Joukkoon liittyvät myöhemmin mukaan vielä yksi ujo hahmo, hauska hahmo ja klassinen lady sekä maskotti-kissa. Tietysti muitakin tyttöjä riittää monta laivallista.

Osasi tämä jakso yllättää siitä huolimatta. Oli hieman erilaista, kun hyökkäys Harekazea vastaa ei ollutkaan mikään kiukkuinen läksytys myöhästymisestä, vaan ihan oikea suunnitelma manipuloida nuoria tyttöjä. Toivoisin, että tätä kapinointi-juonikuviota jatkuisi jonkin aikaa ja Harekazen miehistö voisi jopa joutua ns. lainsuojattomaksi sen takia ja he yrittäisivät kuumeisesti keksiä keinoa puhdistaa nimeään. Mutta tiedän, että mahdollisuus siihen on luultavasti 10 % -- koko asia mitä ilmeisemmin sutvitaan hyväksi jo seuraavassa jaksossa.

Animaatiossa ei ollut mitään vikaa ja meri-maisemat loiva tunnelmaa yllättävän hyvin. 3D-tekniikka ei erottunut pahasti joukosta niin kuin Kancollessa.

En voi sanoa, että avausjaksossa oli mitään ihmeellistä, mutta viimeiset kymmenen minuuttia estivät nukahtamisen hienosti. Jos sama vielä vain jatkuisi koko ensi jakson ajan, niin Haifuria voisi katsoa enemmänkin.

Minkä tänään aloittaisi?

Tämän kauden animet ovat lähestymässä joko sitä karvasta tai helpottavaa loppuaan, joten turha sitä nyt on niistä löpistä alkuvaikutelmia. Lässyttämiseni kohteeksi siirtyy siis nämä muutamat sarjat, jotka olen juuri aloittanut vähän (tai todella) jälkijunassa.

Akatsuki no Yona (Yona of the Dawn)


Periaatteessa en ole niin myöhässä tämän kanssa, koska kokeilin seurata tätä rasittavaa sarjaa jo silloin kun se alkoi. Eka jakso kuitenkin otti päähän niin paljon, että heitin menemään koko idean toisen katsomisesta. Ongelma kun oli siinä, että kaikki oli niin ennalta-arvattavaa. Tiesin, että Yonan isä kuolisi, tiesin, että sen tappaisi tuo enkelikasvoinen blondi jne. Se oli todella turhauttavaa.
Mutta! Annoin Yonalle ja jengille uuden yrityksen -- pakko on myöntää, että hahmot näyttävät näteiltä, vaikka en niistä vielä paljoa välitäkään. Sen lisäksi miljöö ja koko kiinalainen kulttuuri on kiinnostava.
Jaaaa liikun sen verran paljon massan mukana, että totta kai tätä täytyy kattoa, kun kaikki muutkin lapset kattoo. Älä nyt siis tuota pettymystä, Mulan-- eiku siis Yona.

Baby Steps


Voi näitä urheiluanimeja. Ainakin pesäpallo on off-limits (koska vihaan sitä liikaa).
Tennistä siis. Olin kuullut tästä paljon ja siksi odotukset olivat vähän liian korkealla. Katsottuani ensimmäisen jakson (jos unohdetaan, että sattui sellainen pikku kämmi, että katsoin vahingossa ekan jakson tokalta kaudelta, tyhmä Crunchyroll) petyin vähän, mutta ei sarjassa silti mitään vikaa ole. Yllättävän paljon romanssin alkua myös tällä tavalla urheilusarjassa, kun yleensähän ne keskittyvät vain hikisiin miehiin ja muka-homoeroottisiin-suhteisiin. Hahmoista on helppo pitää ja ne ovat persoonallisen näköisiä.

Giant Killing


Voi näitä urheiluanimeja.
En oikein välittänyt ekasta jaksosta, vaikka totta kai katson seuraavan periaatteideni vuoksi. Hahmot olivat jotenkin ärsyttävän tönkköjä ja minua yritettiin kovasti naurattaa, mutta ei sitä kikatusta siitä huolimatta tullut. Jalkapallo on ihan kiinnostava laji, mutta kiinnostavuutta ei tässä jaksossa ollut.

Natsume Yuujinchou (Natsume's Book of Friends)


Jotkut sarjat aloittavat yrittämättä liikaa ja ovat hyviä, vaikka jatkaisivat sillä tyylillä loppuun asti. Natsume Yuujinchou saattaa hyvin mennä vielä vakavammaksi, mutta tykkäsin ekan jakson leppoisasta ja arkisesta tunnelmasta, vaikka fantasia juoksentelua siinä olikin. Olentojen keräily ystäviksi kuin pokemonien nappaaminen ikään, on hauska idea.